SanomaWSOY

SanomaWSOY - Osavuosikatsaus


vaihda kieli | change language


LIIKETOIMINNAN KAUSILUONTEISUUS

SanomaWSOY:n liikevaihdosta noin viidennes on ilmoitustuottoja. Mediamainonta reagoi herkästi taloudellisiin suhdannemuutoksiin. Mediamainonnan kehitys vaikuttaa Sanoma Magazinesin, Sanoman ja SWelcomin liikevaihtoon ja tulokseen. Ilmoitustuottojen kertymiseen vaikuttaa mm. lehtien ilmestymiskertojen määrä, joka vaihtelee neljännesten välillä vuosittain. TV-mainonta Suomessa on vilkkainta toisella ja neljännellä neljänneksellä.

Merkittävä osa liikevaihdosta ja tuloksesta mm. kustantamisen ja kaupan alalla kertyy viimeisellä neljänneksellä, erityisesti joulumyynnistä. Kulutuskysynnän kasvu joulun alla lisää myös mediamainontaa. Oppimateriaalien liikevaihto ja tulos puolestaan kertyvät pääosin toisella ja kolmannella neljänneksellä. Kustantamisen kausiluonteisuus vaikuttaa osaltaan myös painamiseen.

SanomaWSOY toimii monipuolisesti median eri osa-alueilla 20 Euroopan maassa. Näin konsernin tulos ei ole riippuvainen yksittäisen maan tai liiketoiminnan kehityksestä. Liiketoimintojen kausiluonteisuuden vaihtelut vaikuttavat kuitenkin konsernin liikevaihtoon ja -voittoon siten, että perinteisesti vuoden ensimmäinen neljännes on heikoin ja viimeinen vahvin.